Aamupalaverilla aloitettiin päivä, lastattiin matkalaukut taksiin ja lähetettiin vuokraamolle. 8:30 päästiin tien päälle. Santiagon ruuhkista päästiin suhteellisen mukavasti läpi ja viitostietä pitkin edettiin kohti pohjoista. Aamusta oli aika vilpoisaa ja lämpö nousi ylimmillään 17 asteeseen. Bajan kohdalla siirryttiin sisämaan tielle ja johan alkoi lämmetä. Upeaa mutkapätkää ja hyvää pinnoitetta sekä villin lännen maisemaa. Pientä teknistä säätöä oli kun Tapion takajarrupalat sulivat. Onneksi takajarrut niin ei haittaa asfalttiajoa. Markuksen bemarissa on myös tuttu tyyppivika eli kuumalla tankin ollessa vajaalla kone pätkii. Ovallen kaupungissa meidän paketti hieman hajosi ja Esko lähti hakemaan eksyneitä lampaita. Kaikki löytyi ja jatkettiin matkaan, kunnes huomattiin että Esko itse jätettiin porukkaa hakemaan. Tultiin vähän eri aikaan hotellille ja Eskokin löysi hienosti perille paikallisen pojan avustuksella.
Virallinen alkupotretti
Pyörät pakattuina hotellin pihassa
Tälle päivälle sattui muutama tietulli
Alkumatkan taukoa
Tiet olivat hyväkuntoisia
...ja maisemat komeita
Päivän reitti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti