PeterPanBike

lauantai 29. marraskuuta 2014

P29 29.11 Fray Bentos – Buenos Aires (Argentiina)


Vuorossa tänään oli rajan ylitys ja hyvissä ajoin meno Buenos Airesiin.  Sää oli jälleen mitä mainioin kun startattiin matkaan. Kuten eilen mainitsin, Fray Bentoksessa sijaitsee UPM:n uudenkarhea suuri tehdas, joka on maiden rajalla ja josta Argentiinalaiset ovat olleet hieman näreissään.  Uruguay on on maailman korruptiolistalla sijalla 19 ja Argentiina sijalla 109, joten silläkin selittyy tehtaan sijainti Urugayn puolella. Rajamuodollisuuden sujuivat jouheasti ja kun kellosta lähti vielä tunti pois, niin reilun 250 kilometrin matka kaupunkiin taittui tällä kertaa yllättävän nopeasti. Paikkuutettiin Janin eilen vaihtama rengas vielä uudestaa, koska se vuoti, aikaa oli reilusti. Yksi liikenneonnettomuus kaupunkiin johtavalla tiellä hidasti hetkeksi, mutta siitä huolimatta oltiin ennen kahta perillä ja saatiin huoneetkin heti. Illalla meillä oli luvassa  kulttuuriohjelmaa, kun buukattiin liput Tangoillalliselle. Illallinen ja hieno musiikkitanssiesitys kruunasivat päivän
 
Aamuajoa Fray Bentoksessa
Ururguayn ja Argentiinan raja
Pasi,
Pali,
Tapio,
Jani,
ja Jouko matkalla kohti Buenos Airesia

Renkasliikkeen pitäjän tytär sai meiltä tarran ja naapurimaiden kolikoita
Saapuminen Buenos Airesiin
Tangoillallinen
Nyt on kulttuurinälkä tyydytetty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti