Piitkä
päivä numero 3 oli vuorossa tänään.
Avattiin aamu taksiretkellä Icuazun putouksille jossa oltiin paikalla heti
yhdeksältä, jolloin portit avataan. Yhtä hienot ne putoukset olivat, kuin vuosi
sitten käydessäni ja samaa mieltä mieltä lienevät muutkin matkalaiset. Takaisin
hotellille ja kolonna liikkeelle kohti etelää puoli yhden maissa. Meillä on nyt
jonkin verran ajettavaa, kun ylihuomenna pitäisi olla Uruguayn Colonia Del
Sacramentossa ja matkaa on yli 1500 kilometriä. Tänään oli tarkoitus ajaa niin
pitkälle, kuin valoa riittää ja paikkakunnan nimeltä Maravilha kohdalla
katsoin, että nyt alkaa aurinko olemaan niin alhaalla, että on aika etsiä
Hotelli. Kuinka ollakaan kummatkin paikkakunnan kahdesta hotellista olivat
täynnä ja siellä neuvotellessa tuhraantui aikaa. Ystävällisesti kuitenkin
neuvoivat jälkimmäisestä hotellista menemään pienelle paikkakunnalle nimeltään
Irai jonne sitten jouduttiin ajamaan pimeässä 60 kilometriä ja täältä löytyi
hotelli. Siitä sitten illalliselle suoraan kulkematta suihkun kautta ja kun
paikallisesta pitseriasta oltiin saatu reilut illalliset olikin kello jo puolen
yön. Huomenna taas kukonlaulun aikaan ylös ja matka jatkuu. Tiet ja maisemat
olivat tänään jälleen kohdallaan reitin kulkiessa läpi maanviljeymaisemien. Tämä aikataulun
kurominen hieman väsyttää, mutta palkinto odottaa Buenos Airesissa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti