PeterPanBike

maanantai 1. joulukuuta 2014

P31 1.12 Buenos Aires – Santa Rosa


Joulukuu alkoi ajelulla tasaisella Pampalla. Buenos Airesista päästiin hyvin pois ja koko päivän reilut kuusisataa kilometriä tultiin tasaista Argentiinan keskiosaa pitkin. Alkumatkasta oli yllättävän kylmä alimmillaan + 14 astetta joka hieman hämmästytti, koska alue on yleensä hyvin lämmin. Loppupäivää kohden pilvet väistyivät ja lämmöt kohosivatkin 25 asteeseen. Maisemat tänään olivat 100 % tasaista peltomaisemaa ja matka eteni joutuisasti. Timon pyörässä on ollut ongelmia jo toista viikkoa jäähdytyksen kanssa kun ei meenaa vedet pysyä koneessa ja tänään kone sitten sylki vedet pois oikein kunnolla ja viimeiset 150 kilometriä oli tultava autokyydillä. Santa Rosasta löytyi moottoripyörähuolto ja illallisen aikana saatiin hyviä uutisia, että pyörän saisi ulos huomenna 11 aikaan. Esko ja Pali huollattivat samalla pyöriensä pikku juttuja. Palilla sivulaukun raudan hitsaus ja Eskolla jalkatapin uuden pultin kiinnitys. Mennään aamulla katsomaan vielä tilanne. Illallinen paikallisessa ravintolassa erittäin tuhti ja siellä myös vietettiin jonkun paikallisen syntymäpäiviä tai vastaavaa juhlaa kun paikka pamahti täyteen pian tulomme jälkeen. Huomenna jatketaan Pampan suoria tasaisia teitä.

Alkumatkas oli monta tietullia.
Tasaista on ja tässä vaiheessa vielä koleaa.
Peilikuva.

Matkalla huoltoon
Timon pyörä pukilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti